Itkua & itkua

Taas mä itken. Oon koko illan koittanu kertoo Nallelle totuuden. Se on niin kylmä mua kohtaan.. Jos se vaan tietäs mitä mä koen.. Hän aina painottaa sitä et ei osaa auttaa ja hermostuu kun alan itkemään enkä pysty puhumaan. Se älypää ei tajuu halata sillon vaikka oon sen monesti sanonu, et se auttaa. Nytkin kerroin itkeväni ja se ei vastanu 10 minuuttiin. Sit se vastas "ai mitä, sori pelasin", eikä ees viittiny kattoo mitä olin laittanu aikasemmin. Sit sanoin siitä, et voisko sitä kiinnostaa vähän enemmän. Sit se sano, et mäkin oon aina samanlainen. Vittu ei sitten. Ei tarvi kuunnella. Turha sen on syyttää mua, kun joskus kuulee mitä oon sen selän takana joutunu kokemaan. Ei sen touhut tee yhtään helpommaks kertomista. Vaikeuttaa vaan. Ja kuinka niin oon samanlainen? Mä yritän olla niin hyvä ystävä kun voin ja kuuntelen kaikkia mielelläni. Harmi, et hän on nyt kokenu jäävänsä tästä hauskuudesta pois. Ihan ku mä olisin sen takana. Ehkä hän ei ite vaan voi kertoo edes sitä, et joku on vialla. Kaikkea kun ei nää nettimaailman läpi eikä varsinkaan jos toinen ei puhu.

Mä oon itsetuhonen. Taas. Mä oon taas tässä pisteessä, missä olin puol vuotta sitten. Nitistin masennuksen, mut se palaa. Se palaa pahempana takas. Missä kaikki on? Missä se tukikivi on mihin ennen pystyin nojaamaan? Nyt tunnen olevani niin yksin pimeässä. Kukaan ei oo täällä mun kanssa karkottamassa pahaa mun sängyn alta, kukaan ei halaa mua kun pelottaa, kukaan ei kuivaa kyyneliä. Missä Nalle on? Miksei se nää, et sen tyttöystävä ei voi hyvin? Onks se niin sokee, ettei tunnista merkkejä? Jos mä sanon sille miten asiat on, se lähtee. Se ei kestä enää. Masennus oli niin paha paikka sille, et ei se jaksa enää. Jään lopullisesti yksin. Ja se lähtee armeijaan. En haluu stressata sitä enempää.

En tiedä mitä mä teen. Koulu alkaa tammikuussa, ja jos siellä tiedettäs mitä koen, mut potkittas pihalle. En todellakaan oo valmis sosiaali- ja terveysalalle. Hoidotki alkaa varmaan vasta tammikuussa. Osastolle en voi mennä, kouluun on pakko mennä. Mä en tiedä kenelle mä soitan keskellä yötä puhuakseni perhosista ja kukkasista, et pahat ajatukset menis pois, en tiedä ketä aidosti jaksaa kuunnella mun angstia, en tiedä ketkä välittää aidosti..