Why does it rain down on utopia?

Eilen oli tosiaan se lääkäri. Jollain tapaa menin sinne liian itsevarmana siitä, että mulla ei ole syömishäiriötä. Kuitenkin huoli hänellä oli, ja halus nähdä painon ja vatsan. Kerroin "pömppiksestä" joka minulle oli tullut, ja hän siihen sitten, "noh, näytäs nyt missä se pömppis sitten on". Tietenkin tein työtä käskettyä ja hän hetken siinä ihaili vatsaani ja olo alkoi tuntumaan ahdistavalta. Tämän jälkeen hän pyysi mut vaa'alle. Paino oli noussut 3 kiloa 2 kuukaudessa. Itku oli lähellä, mut sain kuitenkin pidätettyä sitä. Istuin takaisin tuolille ja katselin lattiaan. Sanoin, et ei mulla voi olla syömishäiriötä. Lääkäri kuitenkin siihen mainitsi, et hän ei sitä diagnosoi, et se tehdään sitten jatkohoidossa. Mut syömishäiriöstä kyse on ja se on hoidettava. Mun pitää nyt viikon ajan pitää kirjaa siitä, mitä syön. Tietenkin hän kysy, mitä olin edellisenä päivänä syönyt. Menin lukkoon ja naama helahti punaseks. Hävetti. Kadutti. Sanoin, et en paljoa. Se määräs mut sitten verikokeisiin, et nähdään onks kaikki arvot okei.

Lähdin lääkäriasemalta kävelemään torille bussiin, ja koko matkan kävelin katse maassa. Lumi kasteli ja jäädytti kasvoja, kyyneleet valu pitkin poskia, ja tuntu siltä, kun mua ei olis enää olemassa. Ihmiset jotka käveli ohi, oli mun mielikuvituksen tuotetta ja äänet kuulu mun päästä. Mä olin shokissa. En olis ikinä voinu kuvitella joutuvani joskus tähän tilanteeseen.

Tänään sitten oli verikokeet. Oli tuskaa paastota 12 tuntia. Maha kurni ja särki, eikä vettäkään saanut paljoa juoda. Verikokeiden jälkeen söin, ja menin torkkumaan. Herätessäni lähdin keskustaan kauppaan, kun näin tarjouksia telkkarista. Kaikki tarpeellinen tuli mukaan, mut niin tuli kaikki tarpeetonkin. Hävetti kassalla, kun tuttu oli töissä. Bussissakin tuttu istu viereen. Tuntu, et mun pitää selitellä sitä, miks oon ostanu niin paljon ruokaa. Mä en tiedä miks. Tietäsinkin. Joskus pääsen kaupasta ilman mitään mielitekoja, mut tänään ei ollu se päivä. Tänään oli tilipäivä. Ja nyt ne kummittelee mun herkkupiilossa. Toivoisin, ettei niitä olis. Pian syön kaiken ja sit maha on taas niin kipee, et ei istumaankaan pysty. Mullehan kunnan lääkäri sano, et lopeta syöminen niin paranen. Sitten mainitsin asiasta eilen lääkärille, ja se oli ihan kauhuissaan. Ja koitti ilmeisesti todistella mulle, et mun ei tarvi lopettaa sitä. Et saan apua sen kontrollointiin. Parempi olis. Mä en ite pysty siihen. Mä en haluu enää vaa'alle mennessäni nähdä tähtiä. Mä haluun laihtua tai ihan vaikka pysyy tässä. Kunhan en enää lihois..